tiistai 3. helmikuuta 2015

Runebergiläinen nr 7 - Vaasan "mini"

Kun aamu oli alkanut niin mainiosti, niin hain myös arvosteltavaa iltapäiväksi kotiin. Hukanhaudan (Joensuu) K-Marketista nappasin mukaan Vaasan leipomon tuotoksia. Ensimmäisenä käyn läpi Mini Runebergintortut. Rasia on todella huomiota herättävä ja kaunis. Tämmösen mielellään nappaa ostoskoriin jo ihan puolihuomaamattaan. Tortut ovat pakasteita, jotka on sulatettu ennen myyntiin laittamista. Niitä on neljä kappaletta laatikossa.



Haju oli heikosti mausteinen, sillä torttujen pinta oli päässyt jo selvästi kuivahtamaan. Paistoväri oli voimakkaan ruskea. Hillosilmässä oli hyvä kiilto. Valkoinen sokerikuorruterengas oli siisti ja leveä.

Manteli oli rouhittu melko pieniksi palasiksi, mikä teki rakenteesta tasalaatuisen oloisen, mutta  suutuntuma oli silti rouhea. Sisus oli selvästi kostea; varsinkin pohjapuoli. Pieninä nämä ovat päässeet jo vähän kuivahtamaan, joten kosteus oli jakautunut epätasaisesti. Siksi joutui myös vähän pohtimaan, että ovatko nämä kosteita vai kuivia. Päädyin "normikokoisen" testauksen jälkeen siihen, että nämäkin on alunperin tarkoitettu kosteiksi.

Konjakki maistui näissä voimakkaasti. Jopa niin voimakkaasti, että muita makuja oli vaikea huomata. Pienen odottelun jälkeen jäi sellainen heikko aromaattinen maku (konjakista eroava), jota oli kyllä vaikea määrittää laadulleen.  Tuoteselosteen tavaamisen jälkeen päädyin epäilemään, että se tulisi appelsiininkuoresta, vaikka puhtaana makuna en sitä tunnistanutkaan. Kitalakeen jäi myös hetkeksi rasvainen tuntemus, joka kyllä hävisi melko nopeasti. Hillo maistui vadelmalle, mutta sen osuus oli niin pieni verrattuna sokerikuorrutteeseen, että se tahtoi sotkeutua pelkän sokerin makeuden alle.

Arviointikuvio

Loppuarvio: Kaiken kaikkiaan oikein mukava tuttavuus. Kyllä näillä kelpaa herkutella ja tarjota vieraillekin. Tätä en olisi heti uskonut sanovani, mutta sokerikuorruterengas oli liian hallitseva - vadelmahillon maku jäi peittoon. Epätasainen kosteus ei oikeastaan häirinnyt, sillä nämä toimivat sekä kosteina, että kuivina. Annan kolme ja puoli (3,5) tähteä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti