Runebergin päivästä muodostui aikataulullisesti tiukka, mutta päätin, että on ehdittävä ainakin yhdelle retkelle runebergiläisten pariin. Hetken mielijohteesta päätin pysähtyä kokoeilemaan onneani Joensuun Iso-Myyn Kahvila-Ravintola Salmensuun tarjonnalla. Vitriinissä näkyi joukko runebergiläisiä ja niitä mainostettiin alennettuun hintaan. Kysyin myyjältä, että ovatko ne omaa vai jonkun leipomon tuotoksia. Sain vastaukseksi kuulla niiden olevan leipomosta. Kysymykseen leipomon nimestä hän ei osannut vastata. Itselleni jäi tunne, että asia ei häntä olisi voinut vähempää kiinnostaakkaan.
Kun otin tortun sitten lautaselle, tajusin tehneeni virheen. Se tuntui pinnasta erittäin kovalta. Torttuja oli selvästi säilytetty jo pitempään avonaisessa tilassa ja ne olivat päässeet pahasti kuivumaan. Päätin kuitenkin jatkaa ja maksoin kiltisti ostokseni.
Pöytään päästyäni tein tortulle pienen pudotuskokeen noin kymmenen senttimetrin korkeudelta. Kuului kova kopsahdus ja olin iloinen, että tarjoilulautanen pysyi ehjänä. Torttuun ei tullut mitään jälkeä. Jos tällä olisi heittänyt jotakuta, niin olisi voinut syntyä pahaa jälkeä. Tästä kokeilusta tulisi täydellinen farssi!
Tortun halkaisuun joutui käyttämään jo ihan huomattavaa voimaa. Sisustakin oli tiukka ja kova. Hilloa olisi ollut ruhtinaallisesti koverretun hillotaskun (tai oikeammin -kaivon) johdosta, mutta tässä tilanteessa siitä ei ollut iloa. Maistoin torttua parista kohtaa. Kuivaa oli ja hetken päästä kitalaessa tuntui rasvamainen kalvo. Se siitä!
Haluaisin kyllä tietää minkä leipomon tuotoksesta on kyse. Hillotaskun perusteella voisi olla Porokylän leipomuksia, mutta sokerikuorrute oli valkea (Porokylän tortuissa vaaleanpunainen). Pyrin selvittelemään vielä asiaa.
Loppuarvio: Ei tätä voi arvostella, sillä säilytystavasta tms. johtuen torttu ei enää vastannut sitä, mihin leipomossa on alunperin pyritty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti